Olen tehnyt jotain muutakin sellaista, mitä en Suomessa tekisi. Kun ihmisen pitää nopeasti ja halvalla kalustaa tyhjä kämppä, minne hän menee: Ikeaan. Kävimme kyllä myös paikallisissa kaupoissa, mutta kun köttbullarien purijoilta saa yhden hyllyn hinnalla sängyn, vaatekaapin, kirjahyllyn,keittiön pöydän ja neljä tuolia, tietokonepöydän ja vieraspatjan, oli siihen pakko nöyrtyä. Muistakaa muut hakea huonekalunne käytettyinä kierrätyskeskuksesta tai vanhantavarankaupoista!

Muistuttakaa, että en enää ikinä mene sinne! Ja jos menen, niin ainakin tilaan huonekalut koottuina. Eilen taistelimme Simon kanssa neljä tuntia vaatekaapin kanssa, eikä se vieläkään ole valmis. Tosin ainakin kerran joudun vielä paikan päälle nöyrtymään, sillä emme tietenkään tajunneet, että sängyn puusäleikkö olisi pitänyt ostaa erikseen. Meilä on sänky, mutta nukumme edelleen lattian tasolla. Prkl.

Tänään meille tulee ensimmäinen vieras. Voi olla, että joudumme pelaamaan erästä myös Doyle Brunsonille tuttua peliä. Valmistautukaa häviämään rahanne mulle, S ja J!