Puoliaurinkoisen syyspäivän valo houkuttelee ulos kävelylle. Vihreää, keltaista, punaista, oranssia. Pitkään aikaan ei ole satanut, joten perinteinen syysidylli on parhaimmillaan. Kaduilla voi kahlata kahisevissa lehtikasoissa. Lehtiä leijuu lisää alas kuin suuria lumihiutaleita. Mummelin turkki on lämpötilaan nähden liian paksu, ei ole huomannut kaulukselle pudonnutta lehteä. Kanavan vesi lipuu pudonneita lehtiä pinnallaan. Siellä täällä näkyy nykivä valkoinen piste. Nokikana pylpyräräpylöineen siellä painelee menemään.

Lahden rannalla vastaan tulee muutama punaisiin pukeutunut tyyppi. Jatkan eteenpäin ja löydän itseni keskeltä tööttäileviä autoja ja punaisia lippuja heiluttavia huutavia tummahipiäisiä ihmisiä. Mitähän ne haluavat?

Leffateatterin kassalta ei voi ostaa lippua huomiselle uuden systeemin takia. Bussilippumyymälä on suljettu ja ovella lukee jotain käsittämätöntä kuun ensimmäisestä ja viimeisestä lauantaista. Lempikahvila toimii sentään yhtä hyvin kuin aina. Ostoskadulla huomaa olevansa miljoonakaupungissa. Siellä sulautuu ihmisten virtaan ja kaikkien ja kaiken keskellä on yksi niistä ja samalla huomaamaton.