Vapun päivänä saksalaisilla on tapana ilmaista mieltään. Ihmiset oli ohjattu kokoontumaan tänne meille päin, ettei keskusta mene sekaisin tai hajoa. Paikat oli täynnänsä poliiseja ja metrovartijoita. Junat ja kadut oli katkaistu joltain pätkältä varmaan, ettei liikaa ihmisiä pääsisi mukaan geimeihin. Itse kokoontuminen missattiin, mutta paljon näkyi mustiin pukeutuneita ihmisiä. Yksi vielä savuava auto poistui paikalta hinausauton lavalla.

Meidän vappupiknik sujui yli odotusten. Tosin kellään ei ollut valkoista lakkia, omani olin kai kaukaa viisaasti jättänyt koti-Suomeen. Kaupunginpuiston patsaat saivat olla rauhassa.

Aivan kaikki kutsutut eivät päässeet paikalle, mutta porukkaa riitti silti nauttimaan osittaisesta auringonpaisteesta. Saksalaisen kaverin saksalaiset kaverit yllättivät myös osallistumalla tapahtumaan, jossa oli ulkomaalaisia. Juhannusjuhlista tutut palomiehetkin käväisivät piristämässä bileitä seisoskelemalla savuavan roska-astian vieressä.

Kelpasi seuraavana päivänä naama perinteisesti punottaen lähteä kohti Goslaria ja viikonloppulomaa. Junan ikkunassa vilistävä maalaismaisema viehätti. Pieniä kyliä vanhoine taloineen ja värikkäitä peltolänttejä. Haukkoja liitelemässä ja lekuttelemassa peltoaukeilla.

Goslarin turisti-infossa saatiin saksalainen vastaanotto:
- Hei! Olemme huomenna menossa Harziin (Goslarin lähellä oleva kansallispuisto) vaeltamaan. Osaisitteko neuvoa meille, minne kannattaa mennä ja miten?
- Tämä on Goslarin turisti-info, ei Harzin.
- Jaaha, no osaisitteko silti kertoa, miten sinne Harziin pääsee? Meillä ei ole omaa autoa.
- Se on hyvin hankalaa. (Antaa bussin aikataulun, olipa hankalaa...)
- Luin netistä, että Goslarissa järjestetään erilaisia kierroksia turisteille.
- Kyllä, mutta ne ovat vain suurille ryhmille.
- Ahaa. No entäs kaupungin sivuilla mainitut olutpanimot. Onko niihin mahdollista päästä?
- Goslarissa ei ole olutpanimoa.
- Justiinsa, kiitoksia vaan kovasti.

Jupisevat turistit poistuvat infosta.

Muuten Goslar osoittautui oikein mukavaksi ja idylliseksi pikkukaupungiksi. Keskiaikaisia taloja ja kapeita katuja. Matkalla Harzin kansallispuistoon kävimme myös Bad Harzburgissa (jonne oli siis aivan älyttömän vaikea päästä suoralla bussilla Goslarista). Sekin näytti mukavalta paikalta olla.

Järisyttäviä luontoelämyksiä ei Harz tarjonnut. Perus talousmetsältä se paikoin vaikutti. Alueen vetonauloina olivat ilvekset. Wau, mikäs sen siistimpää kuin törmätä ilvekseen vuoristomaisemassa? Juu, sinnehän ne kaksi suomalaista ilvestä oli lukittu aitaukseen. Alueella pystyy myös näkemään metsoja. Kaksi nimeltä mainittua metsoa oli onnistuttu istuttamaan alueelle, lol. Suojelumeininki onkin kai vasta suht aluillaan siellä. Tasaisen Hampurin jälkeen pinnanmuodot kyllä sykähdyttivät.

Aivan yllättäen reissun jännin kokemus on Rammelsbergin kaivosmuseo. Kypärät vaan päähän ja istumaan pieneen metalliseen kuljetushöskään. Se kolisee ja vaappuu vuoren pimeään syvyyteen. Pienistä ristikkoikkunoista tulee välimatkoin vähän valoa koslan sisään. Ikuisuudelta tuntuvan ajan kuluttua ollaan perillä vettä tippuvassa luolassa. Kaivosmiehen asuun sonnustautunut ukkeli kertoilee kaivoksesta ja vieraat saavat itse käyttää poria ja kokeilla kivenmurikoiden painoa.

Kaikki oli niin kuin vuonna 1988, kun olivat saaneet kaivettua vuoren reikäjuustoksi ja kaivoksen toiminta lakkasi. Mitään ei ollut ehostettu kävijöitä varten. Tuhannessa vuodessa olivat kaivaneet vuoresta Uuteen-Seelantiin ulottuvan junalastillisen metallipitoista kiveä. Sitten se loppui. Siellä ovat monet miehet viettäneet ison osan elämästään pimeässä, pölyssä, melussa kädet työkalujen käytöstä täristen.

On se nykyihmisen elämä helppoa. Voi vaan kävellä ulos kaivoksesta ja mennä nauttimaan loistoaterian Aubergineen. Jos koskaan ikinä jostain kumman syystä päädytte Goslariin, menkää sinne syömään!

Loppujen lopuksi kuitenkin oma maa on se mansikka. Oli tosi hyvä fiilis tulla takaisin kotiin Hampuriin.