Olen nyt puolitoista kuukautta nautiskellut kotirouvan elämästä. Ihan niin kuin siinä ei olisi pienelle ihmiselle luksusta kyllikseen, eli ei. Huomenna lähden lomalle Espanjaan. Kyllä nyt korvataan kaikki se nimeltä mainitsemattomassa lafkassa kärvistely korkojen kera. Tuleva emäntäni ja matkaseurani kertoo omassa blogissaan elämästä masiassa, katalonialaisessa maalaistalossa.

901994.jpg

Kun minä olen jäänyt aamuisin X-asentoon pedille, on S puurtanut pitkää päivää. Työn tuloksen voi halutessaan käydä tarkistamassa oppilaitoksen sivuilta. Blogiin tulee nyt loman pituinen tauko, jonka aikana voitte esimerkiksi osallistua kihelmöivän jännittävään *yllätys* pokerikeskusteluun kyseisellä saitilla.