Schlump (kaupunginosa Hampurissa) = aukko, jonne aika mysteerisesti katoaa, niin että ihminen ei ehdi kirjoittaa blogiaan.

Toukokuu = Schlump

Goslarin loman jälkeen tapahtunutta:

Grillattiin ranskalais-saksalaisten kavereiden kanssa ja istuttiin nuotion ääressä vällyjen alla turinoiden aamuviiteen. Oli loistava tunne sanoa työkavereille, että me mennään grillaamaan kavereiden kanssa. Ihan niin kuin meillä alkaisi olla elämä täällä.

Kävin Dr. Mattuschkan vastaanotolla näyttämässä purukalustoani ilman mitään tuskaa. Lompakkokaan ei saksalaisen nerokkaan sairaskassasysteemin takia keventynyt lainkaan.

Schwester oli melkein viikon kylässä. Koluttiin Hampuria, vanhoja hyviksi havaittuja paikkoja ja uusia kivoja löytöjä. Lyypekissä käytiin pitkällä maan mainioimmassa oluttuvassa. 1697 perustetun kuppilan todellinen tarjoilijalady loi kunnioittavia katseita ässän uuden sikariharrastuksen ansiosta. Apfelschorlea ryystänyt venäläinen ukkeli taikoi pianolla musiikkia. Paikan tunnelma oli, no ei sitä voi sanoin kuvailla, neljä-viisi tuntia vierähti aivan siivillä eikä senkään jälkeen olisi tehnyt mieli poistua. Lüneburg toisaalta oli hillittömän hauska pikkukaupunki tursuilevine ja vinoine taloineen. On täällä paljon kivaa, jos vaan ruoan ja ihmiset voisi vaihtaa...

Sikarinsavuiset läksiäiset. Yksi mukavimmista tuttavuuksista, ranskalainen oo, muutti Barcelonaan ja sitä piti tietenkin juhlistaa. Mikäs sen parempi aloittelupaikka kuin Sternschanzen beach club. Kuka sitä rantaa rantaklubilla kaipaa? Ilta päätyi oo:n luokse. Huvittaa tämä meidän paheellinen elämä. Pojat poltti sikareita, juotiin viskiä ja pelattiin pokeria. Ja mä kynin kaikki, muhahaa.

Ihana kesäkeli on hemmotellut muutoin paitsi siskokullan loman aikana. Mansikat ja melonit uppoavat. Jos haluaa nähdä jotain hassua, kannattaa mennä kaupunginpuiston Alster-uimalalle katsomaan, kuinka paikalliset uimarit kiskovat märkäpukuja päälleen ja pois.

Vapun päivänä saksalaisilla on tapana ilmaista mieltään. Ihmiset oli ohjattu kokoontumaan tänne meille päin, ettei keskusta mene sekaisin tai hajoa. Paikat oli täynnänsä poliiseja ja metrovartijoita. Junat ja kadut oli katkaistu joltain pätkältä varmaan, ettei liikaa ihmisiä pääsisi mukaan geimeihin. Itse kokoontuminen missattiin, mutta paljon näkyi mustiin pukeutuneita ihmisiä. Yksi vielä savuava auto poistui paikalta hinausauton lavalla.

Meidän vappupiknik sujui yli odotusten. Tosin kellään ei ollut valkoista lakkia, omani olin kai kaukaa viisaasti jättänyt koti-Suomeen. Kaupunginpuiston patsaat saivat olla rauhassa.

Aivan kaikki kutsutut eivät päässeet paikalle, mutta porukkaa riitti silti nauttimaan osittaisesta auringonpaisteesta. Saksalaisen kaverin saksalaiset kaverit yllättivät myös osallistumalla tapahtumaan, jossa oli ulkomaalaisia. Juhannusjuhlista tutut palomiehetkin käväisivät piristämässä bileitä seisoskelemalla savuavan roska-astian vieressä.

Kelpasi seuraavana päivänä naama perinteisesti punottaen lähteä kohti Goslaria ja viikonloppulomaa. Junan ikkunassa vilistävä maalaismaisema viehätti. Pieniä kyliä vanhoine taloineen ja värikkäitä peltolänttejä. Haukkoja liitelemässä ja lekuttelemassa peltoaukeilla.

Goslarin turisti-infossa saatiin saksalainen vastaanotto:
- Hei! Olemme huomenna menossa Harziin (Goslarin lähellä oleva kansallispuisto) vaeltamaan. Osaisitteko neuvoa meille, minne kannattaa mennä ja miten?
- Tämä on Goslarin turisti-info, ei Harzin.
- Jaaha, no osaisitteko silti kertoa, miten sinne Harziin pääsee? Meillä ei ole omaa autoa.
- Se on hyvin hankalaa. (Antaa bussin aikataulun, olipa hankalaa...)
- Luin netistä, että Goslarissa järjestetään erilaisia kierroksia turisteille.
- Kyllä, mutta ne ovat vain suurille ryhmille.
- Ahaa. No entäs kaupungin sivuilla mainitut olutpanimot. Onko niihin mahdollista päästä?
- Goslarissa ei ole olutpanimoa.
- Justiinsa, kiitoksia vaan kovasti.

Jupisevat turistit poistuvat infosta.

Muuten Goslar osoittautui oikein mukavaksi ja idylliseksi pikkukaupungiksi. Keskiaikaisia taloja ja kapeita katuja. Matkalla Harzin kansallispuistoon kävimme myös Bad Harzburgissa (jonne oli siis aivan älyttömän vaikea päästä suoralla bussilla Goslarista). Sekin näytti mukavalta paikalta olla.

Järisyttäviä luontoelämyksiä ei Harz tarjonnut. Perus talousmetsältä se paikoin vaikutti. Alueen vetonauloina olivat ilvekset. Wau, mikäs sen siistimpää kuin törmätä ilvekseen vuoristomaisemassa? Juu, sinnehän ne kaksi suomalaista ilvestä oli lukittu aitaukseen. Alueella pystyy myös näkemään metsoja. Kaksi nimeltä mainittua metsoa oli onnistuttu istuttamaan alueelle, lol. Suojelumeininki onkin kai vasta suht aluillaan siellä. Tasaisen Hampurin jälkeen pinnanmuodot kyllä sykähdyttivät.

Aivan yllättäen reissun jännin kokemus on Rammelsbergin kaivosmuseo. Kypärät vaan päähän ja istumaan pieneen metalliseen kuljetushöskään. Se kolisee ja vaappuu vuoren pimeään syvyyteen. Pienistä ristikkoikkunoista tulee välimatkoin vähän valoa koslan sisään. Ikuisuudelta tuntuvan ajan kuluttua ollaan perillä vettä tippuvassa luolassa. Kaivosmiehen asuun sonnustautunut ukkeli kertoilee kaivoksesta ja vieraat saavat itse käyttää poria ja kokeilla kivenmurikoiden painoa.

Kaikki oli niin kuin vuonna 1988, kun olivat saaneet kaivettua vuoren reikäjuustoksi ja kaivoksen toiminta lakkasi. Mitään ei ollut ehostettu kävijöitä varten. Tuhannessa vuodessa olivat kaivaneet vuoresta Uuteen-Seelantiin ulottuvan junalastillisen metallipitoista kiveä. Sitten se loppui. Siellä ovat monet miehet viettäneet ison osan elämästään pimeässä, pölyssä, melussa kädet työkalujen käytöstä täristen.

On se nykyihmisen elämä helppoa. Voi vaan kävellä ulos kaivoksesta ja mennä nauttimaan loistoaterian Aubergineen. Jos koskaan ikinä jostain kumman syystä päädytte Goslariin, menkää sinne syömään!

Loppujen lopuksi kuitenkin oma maa on se mansikka. Oli tosi hyvä fiilis tulla takaisin kotiin Hampuriin.

Hee, se on sitten kesä. Mulla se alkoi virallisesti viime lauantaina, kun olin Wedelissä suorittamassa toista yritystä päästä Karl Zeiss Vogelsteissönille. Tällä kertaa meni jo paremmin. Pääsin noin parinsadan metrin päähän. Ei ole saksalaisilla tapana pitää tuollaisia lintujentarkkailupaikkoja yleisölle avoinna kuin tiettyinä aikoina. Viitisen kilometriä tuli siinä käveltyä yhteen suuntaan paikkaa etsien plus yli tunnin junamatka. Mutta ei se mitään. Suomalaisella sisulla muistivihkoon portin pielestä ajat, jolloin paikka mahdollisesti on auki yleisölle ja uutta yritystä toukokuussa. Lupaavalta näytti nimittäin kauempaa kiikaroituna lintulampi siellä polun päässä.

Muuten reissu olikin superonnistunut. Kevään ensimmäiset haarapääskyt liiteli jutustellen aivan vierestä. Keltavästäräkkejä istuskeli aidantolppien päissä. Meriharakat piippasi. Ristisorsat käpsytteli rantaruovikossa. Tervapääskyt kirkui korkealla taivaalla. Töyhtöhyypät päästeli niityllä tuttua ula-ääntä. Avosetti (mikä varsinkin pokerinpelaajan mieltä lämmitti) hipsi pitkine jalkoineen rantaliejussa. Ihmiset käyskenteli rantaniityllä vapaana laiduntavien lampaiden ihmeteltävinä. Iljettävät oranssit kärpäset pörräsivät lampaiden läjillä. Kaiken tämän lisäksi törmäsin puolalaiseen tyyppiin.

Puolalainen vaikutti sikäli hauskalta, että pyydettiin se huomiselle perinteiselle vappu-piknikille kaupunginpuistoon muiden (öö noin yhden-kolmen) saksalaisten kavereiden kanssa. No sehän selvittikin alta aikayksikön, että kyseisessä puistossa sijaitsee Avis Amandan patsas. Voi olla, että se saa huomenna lakin. ;)

Hauskaa vappua kaikille!

Eilen tehtiin retki kaupungin laidalle kartan ulkopuolelle. Aurinko paistoi lämpimästi, kun astuttiin Barmbekin asemalla Wedeliin puksuttavaan S1-junaan. Siinähän niitä pilviä sitten alkoi kertyä matkalla ja jossain vaiheessa junaan nousi vain märkiä sateenvarjojaan puistelevia ihmisiä. Wedelissä tarkoitus oli käydä merkittävällä Carl Zeiss Vogel-asemalla, mutta eihän sillä kosteusprosentilla kukaan sinne asti päässyt. Oikein mukava kahvila löydettiin kuitenkin. Kännyköiden käyttö oli kielletty, mutta tupakkapuolella leijui perinteinen harmaa savu. Sen verran täsmällinen oli paikka, että juuri siihen aikaan sieltä ei saanut kuin juomia ja kakkua. Pari tuntia aikaisemmin olisi saanut aamiaista ja pari tuntia myöhemmin iltapalaa.

No mehän ei vielä annettu saksalaisen kevätsään lannistaa vaan matkattiin junalla vähän matkaa takaisin osittain kartalle Blankeneseen. Se taitaa tästä lähdin olla kaikkien tänne vielä turisteilemaan tulevien kavereiden pakollisella käyntilistalla. Sen verran vielä tihkutti, että ohitettiin kaikki herkullisen persoonalliset pikkuterassit. Kapeita kujia meni ristiin rastiin mäen rinteellä suoraan sisustuslehtien palstoilta pursuilevien hurmaavien asumusten välissä. Elben rannassa oli Blankenese Strand Hotel, jonne on joskus ihan pakko päästä yöksi.

Kaikkinensa aivan mukava retkipäivä, vaikka suunnitelmien mukaan ei mennytkään. Ja alkoi se aurinkokin taas paistaa, kun istuttiin takaisin kotiin vievään junaan. 

Lauantaina oli äksönpäivä, joka tuntuu vieläkin muun muassa istumalihaksissa. Käytiin ekaa kertaa miljoonaan aikaan pelaamassa kössiä. Auts, auuuts. Tulee mieleen se tuska ja vaappuva kävely vuoren yli kiipeämisen jälkeen Espanjassa.

Abaton näyttää filmejä myös alkuperäiskielellä, joten hoiputtiin jalkapohjat kirvellen seuraavaksi sinne. Onneksi leffassa oli saksankieliset tekstit, niin pysyi vähän paremmin perässä. Aika vängästi väänsivät No Country for Old Men -pätkässä. Kamalan jännittävä leffa muuten. Koko ajan karmi, että mitähän sille ihan symppiksen oloiselle päähenkilölle käy. Leffan jälkeen koettiin eriskummallinen hetki, kun ohitettiin polizein koppi pimeällä hiljaisella kadulla. Kopin ovi aukesi narahtaen ja ulos astui poliisiasuinen mies liikehtien aivan samaan tapaan viileän kylmäverisesti kuin elokuvan murhamies. Kirjoitan tätä, joten päätelkää siitä loput.

Viime viikolla tapasin ensimmäistä kertaa saksalaisen ihmisen kahden kesken vapaa-ajalla, huraa. Juotiin olutta ja muutenkin oli oikein mukavaa. Tällä viikolla pitäisi kai mennä jotain keikkaa katsomaan yhdessä. Siitä saattaa vielä kehkeytyä vaikka mitä. Mutta ällä ei olekaan hampurilainen alkujaan.